Hae töihin

Tapola Oy Lihanjalostustehdas on vakavarainen, viimeisimmät EU-vaatimukset täyttävä ja ympäristöystävällinen lihanjalostustehdas, joka on perustettu vuonna 1953. Perheyrityksemme tärkeimpiä arvoja ovat korkea laatu, jatkuva kehittyminen ja työntekijöistä huolehtiminen. Mustanmakkaran lisäksi Lielahden tehtaassamme valmistetaan laaja kattaus muita herkullisia lihajalosteita sekä maistuvaa kotiruokaa. Työyhteisöämme kuvaa vahva ammattitaito, toisista välittäminen sekä yhteen hiileen puhaltaminen.

Toimintamme ollessa kasvussa, haemme jatkuvasti työntekijöitä monipuolisiin lihanjalostustehtaan töihin, eripituisiin työsuhteisiin.
Työskennellessäsi tehtaallamme, työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi tuotteiden valmistamiseen ja kypsentämiseen liittyviä työtehtäviä tai esimerkiksi pakkaus- ja lähettämötyötä.

Oletko sinä seuraava työntekijämme? Jätä avoin työhakemus oheisen lomakkeen kautta, niin olemme sinuun yhteydessä ja kerromme tarkemmin avoinna olevista tehtävistä.

Työhakemus

Osoite(Pakollinen)
Luvat ja pätevyydet
Sallitut tiedostotyypit: pdf, Max. tiedoston koko: 5 MB.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.